Guitarist on a stage playing rock to the
Color logo - no background.png

Sipe Å

SipeÅ-katsomoB-Sari Karhu.jpg

Pelotonta pop-rockia Oulusta

 

Pienen oululaisen levy-yhtiön suojissa musiikkiaan rakentavan yhtyeen sanoituksiin on helppo samaistua. Kappaleiden aiheet uivat välillä syvissä vesissä, mutta emmekö mekin kaikki? Musiikki on rouheaa pop-rockia, johon modernit synasoundit tuovat omanlaistaan elämää. Yhtyettä luotsaa Sipe Åqvist, rohkeasti tunteistaan ja ihmisten välisistä kohtaamisista kirjoittava laulaja-lauluntekijä. Syvistä vesistä huolimatta bändin soittoilo ja ensiluokkainen esiintyminen jättää kuulijaansa hyvän ja positiivisen viban – vaikeudetkin voi tanssia voitoksi!

 

Sipe Å:n esikoisalbumi Tavallinen lauantai on julkaistu toukokuussa 2021 ja levy on saanut mainion vastaanoton. Yhtye on jatkanut aktiivista julkaisutyötä vuonna 2022 ja alkuvuodesta julkaistiin seuraavan pitkäsoiton ensimmäiset sinkut, Kiltin naisen sydän ja Alaston taivas.

 

Sipe Å:n muodostavat Sipe Åqvist (laulu, ukulele), Mika Kainua (kitara), Matias Haapaniemi (kosketinsoittimet), Johan Andreassen (basso) ja Junnu Sipola (rummut). Kokoonpano jakaa yhteisen intohimon musiikkiin ja julkaisuista poiketen toimittaa livenä hivenen taltiointeja rouheamman ja rokimman soundin.

 

Sipe Å:n ensimmäinen keikka levyjulkkareiden merkeissä oli loppuunmyyty. Yhtye on keikkaillut sen jälkeen tasaiseen tahtiin, pitänyt suosittuja IG-livejä julkaisujen yhteydessä ja tehnyt yhden koko pitkän live stream -keikan tammikuussa 2022.

 Yhtyeen mukana kulkee oma ääniteknikko ja tarvittaessa myös oma äänentoistolaitteisto.

Sipe Åqvist - Laulu & Ukulele

Mika Kainua - Kitara

Matias Haapaniemi-  Koskettimet

Johan Andreassen - Basso

Jani Kenttä - Rummut

  • Facebook
  • Instagram
  • Spotify
  • YouTube
DSC01816-Edit.JPG

Katri Lämsä

Booking Agent

katri@jvragency.com

+358 40 688 8265